Perhe-elämää mutta kenen ehdoilla

Yhteiskunta asettaa käyttäytymismallin, jossa ihanne-elämänkulku näyttää jotakuinkin tältä: löydät sen oikean sinkkumiehen/naisen vajaa kolmekymppisenä, menette naimisiin ja hankitte lapsi tai toisinpäin, olette vakinaisissa työsuhteissa ja ostatte oman asunnon. Tällaiseen perhe-elämään luonnollisesti liittyy myös farmariauto ja ehkä koira. Mistä tällainen malli tulee ja miksi?

Joskus tuntuu siltä ,että ihmiset toteuttavat tuota mallia vain siksi, koska se on hyväksyttävä ja mallikansalaismalli elää. Toisaalta sehän on biologian täyttymys: on jatkettu sukua. Toiset ovat kuitenkin aidosti onnellisia tuolla mallilla. Ja rakastavat toisiaan. Mutta toisaalta onko ihmisen enää järkevää jatkaa sukua...

Mitä sitten kun se on siinä, ollaan saavutettu ihannetila lapsineen ja asuntoineen ja avioliittoineen. Mitä sitten kun kuvaan astuu kolmas osapuoli, ihminen joka herättää tunteita. Toinen pysähtyy ja alkaa pohtia elämää.Hän saattaa pohtia: Olenko onnellinen näin? Tätäkö MINÄ haluan? Mitä MINÄ haluan? Tai syöksyy suinpäin tunteiden viemänä ja toimii vastoin omia arvojaan. Miksi hän tekisi niin?

Miten määitellän perhe? Minulle perhe on ne joiden kanssa tunnen itseni hyväksytyksi ja olevani turvassa. Toisaalta perhe on myös verisukulaisia. 

Onko olemassa oikeaa tai väärää ratkaisua, kun kysy on tunteista. Minusta ei niin kauan kuin oma moraali on rehellinen ja puhdas. Ei ole olemassa säännöstöä joka voisi ulkopuolelta määrätä miten tulisi tai pitäisi toimia. Ainut säännöstö on ihmisessä itsessään. Ja terve sisäinen säännöstö ottaa tarvittavalla tavalla myös kanssaeläjät huomioon. Olisi suotavaa toimia pienimmän pahan mukaan.

Jokaisella varmaan on jokin ihannekuva omasta elämästään ja tulevaisuudestaan. Niin minullakin ja se mitä se voisi olla, on perhe-elämää, mutta se perhe ei välttämättä ole aviomies ja omat lapset. Minun perhe-elämäni olisi elämää yhteisössä jossa on rehellisyys, turva, luottamus, rauha ja arvostus. Koostuipa se sitten miehistä tai naisista, lapsista tai elämisitä.

Minulle perhe ja perhe-elämä ei ole se miten yhteiskunta sen määrittelee vaan se miten minä sen määrittelen. Se on yhteisö jossa on hyvä ja rauhallinen olla.

Raaka peli

Kun peli on kovaa ja paine kasvaa
Peli on raakaa ja vaatii tahtoo
saattaa ottaa
saattaa antaa
Saattaa kaataa vaikka kui raataa...
-RAUHA

outo kolo sydämmessä..

Kello on kuusi illalla ja ulkona on valoisaa. Aistin sen joka solullani.. Se on kevät. On levoton olo ja sydämmessä on outo kolo. Se on se intohimon, villin rakkauden ja huolettoman elämän kolo joka kaipaa kipeästi täytettä. Riudun siitä tuntteesta... Kävelen levottomana ympyrää ja odotan että jotain tapahtuu..

Turhaudun.. Istun ja seison, pyörin ja hyörin.. Odotan.. Kaipaan sitä tunnetta niin... Sitä kun kosketus tuntuu jokaikisessä solussa, se vie jalat alta ja tuntuu kuin olisin syntynyt uudestaan täydellisen eheänä täynnä iloa, rakkautta ja intohimoa!

Kevät, kevät, kevät... sain eräänä päivänä murun siitä tuntesta ja nyt janoan sitä kuin huumetta...

Kevät, kevät, kevät... hän tunsi huumeet, juotti minulle villin rakkauden huumetta...

Kevä, kevät, kevät.... miten pitkälle nainen saattaa mennä saadakseen janonsa sammumaan...