tiistai 26. helmikuuta 2013

Senorita ja muita kohteliaisuuksia

Istun maailman parhaassa kahvilassa ja odotan ystävääni. Viimeisen merkinnän jälkeen olen ollut 2 viikkoa Meksikossa Yukatanin niemimaalla, josta palailin Suomen kylmään mutta alkavaan kevääseen viikko sitten. Haistelen jotenkin että kesä voisi tulla ajoissa. Jää aistittavaksi.

Meksikosta mieleen ja tunteisiin jäi paljon. Ihmiset ovat siellä ihania. Niin iloisia ja aitoja. Olemuksesta ei niinkään karkaa päälle kiireisyys ja hätäisyys. Ennemminkin uteliaisuus ja tietynlainen vilpittömyys. Lämpimyys. Ja miehet tanssivat. He todella tanssivat. Oijoih.. Ihanaa.

Matkaseura oli hauskaa ja myös haasteellista minulle. Puolitoista viikkoa sujui hyvin ja omat energiani säilyivät hyvin eikä kanssaeläjät aiheuttaneet minkäänlaisia negatiivisia tuntemuksia omalla hermoilullaan. Loppumatkasta kuitenkin koin jo tarvetta päästä puhdistamaan energioitani omaan rauhaan tai toisenlaisiin energioihin.Toisen viiikon lopulla energiani romahtivat ja kireilyä oli ilmassa mutta se oli vain pientä ja ohimenevää.

Siivoojan luomus, näitä ilmestyi jokapäivä. :)


Ruoka: tortilla on kaiken alku ja juuri. Maissijauhoa, vettä ja suolaa, siinä kaikki. Tuoreista avokadoista muusattua guakamolea, tulisia kastikkeita, salsaa, papumuhennosta, tuoreita hedelmiä ja  tuoreista hedelmistä puristettua mehua... Harmikseni kaupoista oli vaikea löytää oikeaa Meksikolaista suklaata. Löysin sitä kuitenkin lentokentältä.






Mayakulttuuri henkii mystisyyttään Yukatanin niemimaalla. Kävin ihmettelemässä raunioita Chitchen itzassa ja Coballa. On paljon mitä ihminen ei vielä ymmärrä. Puhumme korkeakulttuurista mutta harvat vasta ymmärtävät mistä todella on kysymys...



Turkoosi Caribianmeri työntää aaltojaan valkoiselle hiekalle ja liikuttaa simpukkasilppua edestakaisin. Kostean lämmin tuuli heiluttaa kookospaluja ja kirkkaan sininen taivas ja Aurinko ovat. Ne todella ovat. Siinä menneessä nyt-hetkessä. Tässä nyt hetkessä ihana muisto joka nostaa ilonkyyneleet vieläkin silmiini kun muistelen hiekkan varpaiden välissä ja auringon säteet kasvoillani.



Terveisiä Meksikosta