Tarina jälleen näkemisen riemusta

Samu ajoi auton vaalen omakotitalon pihaan. Naapurin pihalla juoksenteli lapsia ja pieni koira. Omakotitaloalueella raikui lapsien naurua ja koirien haukkua. Alkuillan aurinko paistoi puiden välistä talon kuistille. Krista nousi autosta apukuskin paikalta. Häntä jännitti. Edellisenä syksynä hän oli tuonut 2 vuotiaan koiransa tähän taloon. Krista luopui koirastaan vasten tahtoisesti, mutta tiesi silti että se oli paras vaihtoehto superaktiiviselle ja iloiselle Napelle, päästä perheeseen jossa sillä olisi useampi perheenjäsen vastaamassa sen tarpeisiin.  Kristan kanssa Nappe oli viettänyt kaksi ensimmäistä vuottaan kaksistaan. Vuodet olivat haastavia ja opettavaisi molemmille. Nappe oli Kristan ensimmäinen koira. Hän kasvatti koiran tottelevaiseksi ja hyvätapaiseksi vaikka toisinaan Krista sortui purkamaan turhaan omaa kuormaansa viattoman Napen niskaan, joka vaan sattui olemaan varsin omapäinen, terrieri.

Samu käveli jo kohti ovea kun Krista vielä seisoi auton takana ja epäröi. Pala nousi hänen kurkkuunsa ja hän antoi kyyneleen valua poskelleen. Samu seisoi rauhallisena matkan päässä Kristasta, katsoi tyttöä lempeästi ja sanoi ”Tulehan.” Krista pyyhki kyyneleen ja käveli Samun perässä talon ovelle. Sisältä kuului haukahdus. Krista tunsi väreen rintakehällään ja pala nousi taas hänen kurkkuunsa.  Ritva avasi oven hymyillen ja kutsui heidät sisään. He ehtivät eteiseen kun Nappe ja lapset kiiruhtivat heidän luokseen.

Krista näki Napen ja hänen kyyneleet alkoivat valua, hän kyykistyi lattialle Napen luo. Koira heilutti vimmatusti häntäänsä ja nuusutti Kristaa joka paikkaan. Napen into kiihtyi ja Nappe sai tuttuun tapaansa riemuhepulin ja sinkoili sinne tänne pitkin olohuoneen ja eteisen lattiaa.  Krista itki ja nauroi kyykyssä eteisen lattialla. Samu seisoi hänen takanaan rauhallisesti ja nauroi Napen touhuille. Muutkin nauroivat. Nappe rauhoittui aikansa sinkoiltuaan ja tuli istumaan Kristan eteen. Krista purskahti vuolaaseen itkuun. Vaivalloisesti hän sanoi: ” Minä käyn vähän aikaa ulkona”. Ja meni ovesta ulos ja käveli pihamaalle ja vajosi maahan itkemään. Samu käveli Krista perästä ulos hänen luokseen ja kävi polvilleen maahan Kristan eteen. Hän otti Kristan kädet käsiinsä ja sanoi hellästi: ”Katso minua”. Krista nosti punehtuneet ja kyynelistä märät kasvonsa kohti Samua ja katsoi häntä silmiin. ”Kiitos.” Krista tuhersi ja yltyi taas itkemään vuolaasti. Samu piti varmoin ottein Kristan käsistä kiinni. Hän ymmärsi ja oli läsnä Kristan kanssa siinä hetkessä kun Krista antoi tunteiden valua ulos juuri niin kuin ne kehosta tulivat estelemättä mitään. Krista rauhoittui taas hieman ja sanoi: ”Ota minut syliin.” Samu siirsi itseään lähemmäs Kristaa ja  kietoi kätensä tytön ympärille ja sulki hänet syliinsä,  silitti sekaisia rastoja parantavasti ja he hengittivät syviä rauhallisia hengityksiä kuin  yksi olento.

Lopulta he nousivat ja kävelivät sisälle rauhallisina ja hyvillä mielin. Ritva kysyi hieman hämillään Kristan vointia ja tarjosi juotavaa. Krista kertoi ettei ollut mitään hätää ja että kaikki oli paremmin kuin pitkään aikaan. Hän kertoi että oli ilo nähdä Nappe noin iloisena ja hyvävointisena. Samu leikki Napen ja lasten kanssa olo huoneessa ja naiset joivat teetä keittiön pöydän ääressä rupatellen. Aurinko painui mailleen ja mukavan illan päätteeksi Krista ja Samu hyvästelivät perheen ja lähtivät kotimatkalle. Matkalla kotiin Krista antoi jälleen tunteidensa valua solisten ulos, hän itki lähes koko kotimatkan välillä nauraen.

Kaikki muuttuu. Kehittyy koko ajan.

Ja toiset jävät paikoilleen ja pitävät sitkeästi kiinni omista uskomuksistaan. Olkoon se niin.

http://www.youtube.com/watch?v=Dg5uNLXMF1A

Monologi

Päässäni Egon puhelua tänään:

"No niin. Mitähän pitäis tehdä tänään. Jotainhan sitä pitäis tehdä tänään. Eihän sitä tekemättä voi olla. Jos ei tee niin eihän tämä tilanne tämmösenä säily, eihän se onnistu jos et tee nyt jotain. Jotain töitä pitäis tehdä. Alkaa jotain nyt puuhata. Olishan tässä hirveesti kaikkea puuhaa."

Tunne tasolla tämä herättää kiireen ja levottomuuden tunnetta. Pelkoa siitä että jos en tee, menetän jotain. Ja että en ole ansainnut tätä taloudellista tilannettani. Kiukkun tunnetta: Ei , ei en halua. Ei.

Minä en lähde tuohon mukaan ollenaan. Tarkastelen tuota tapahtumaa päässäni ja annan sen olla mutta en lähde siihen mukaan enkä toimi sen mukaisesti.

Voin tehdä samoja asioita kahdesta eri syystä. Haluan että kaikki mitä teen tapahtuu ilon ja insporaation kautta. Ei Egon toimien ja negatiivisten tunteiden ohjaamana.

Rinnakkaiset polut

Onko meille jokaiselle se oikea tuolla
jossain? Onko olemassa sielun kumppani?

Kyllä minä usko että on. Uskon että niitä on useampi kenen kanssa voi kokoea Yhteyden, mutta meillä on vapaus valita kenen kanssa haluamme polkujen kulkevan tiiviisti rinnakkain ja kenen kanssa polut erkanevat toisistaan ja kuinka kauas. Jokaisella valinnallamme itse luomme elämäämme.


Näen asian nykyään niin että toimivassa ja soljuvassa kumppanuudessa molemmilla on sama päämäärä (toivottavasti henkinen kasvu ja kehitys) mutta se ei ole yhteinen (sama henkinen kasvu ja kehitys vaan molemmilla oma). Jokainen meistä kulkee oman polkunsa ja kokee omat oppinsa tässä elämässä. On kuin kulkisi rinnan kulkevia temppuratoja, joissa molemmilla on omat juttunsa tehtävänä. Silloin kun toisella on temput kesken toinen tukee ja kannustaa ja on läsnä (henkisesti läsnä olo on tärkeintä). Tempuiksi haluan nimittää kaikkea sitä mitä kohtaamme polullamme, niitä asioista mitkä aiheuttavat meille työtä pään sisällä, mitä sitten ilmennämme tässä fyysisessä maailmassa. Näitä temppuja on tunteidensa käsittely ja pakattujen tunteiden purkaminen. Tässä meillä onkin usein haastetta. Kun ymmärtää vastuun omista tunteistaan, olemme oppineet yhden suuren oppiläksyn elämässä.

Minä haaveilen kumppanuudesta jossa voin tuntea kaikkia tunteitani ja kumppani on läsnä. Kun minua joskus suututtaa saan purkaa ja tuntea tunteitani ja kumppani on läsnä, on hetkessä kanssani. Ymmärtää sen ettei minun tunteeni ole hänen "asiansa" ja kunnioittaa toimiani juuri siinä hetkessä juuri niinkuin kaikki on. Ja samoin minä haluan tehdä hänelle, ymmärrän tuon asian ja haluan olla läsnä rakastavasti hetkessä kaikenlaisten tunteiden ja tapahtumien vallitessa.

Näen että jos ei ymmärrä tuota ja sysää vastuuta tunteistaan ulos itsestään ja yrittää kulkea jomman kumman polkua, silloin tulee vain sotkua ja elämä ei suju.

Voimme kulkea rinnan rakastaen ja pyyteetöntä rakkautta jakaen jokaiselle jonka kohtaamme polullamme! Siinä on elämän kantava voima eikä muulla oikeastaan ole viime kädessä merkitystä.