keskiviikko 28. elokuuta 2013

Muumioitumisvaara

Kuukausi on kulunut ilman tetteri- ja laulu harrastusta. Ja jostain syystä en ole hoitanut fysiikkaanikaan.. Voin pahoin. Tunnen pahoin. Tunnen tukkeutuvan energiakehoni ja pahoin voi näin ollen myös fyysinen keho... Voin pahoin. Tuntuu kuin olisin koteloitunut varpaista ylöspäin salakavalasti ja nyt tajuan että alan olla kaulaa myöten kotelossa. Kohta loppuu happi. Kärsin.

Rintakehää kiristää ja puristaa, sydäntä vihloo ja iho kiljuu, päänahka vaikeroi. Kädet tutisevat ja tuntuu kuin kärsisin erittäin pahoista vieroitus oireista. Niin kärsinkin. Kärsin siitä elämänhuumeen puutteesta, jota ilman en voi elää. Ei kukaan voi elää ilman ruokaa, lepoa ja vettä. Ja tuskin kukaan voi elää onnellista ja miellyttävintä mahdollista elämää, jos ei tee sitä mitä sydän sanoo. Kauheinta on se että kaikkeen tottuu, voi tottua siihen kärsimykseen ja kipuun, voi tottua elämään muumioituneena ja kuolla muumioituneena. Ja jättää jälkeensä rivin muumioituneita jälkeläisiä.. Joilla on onneksi vapaus valita jääkö koteloonsa vai ei..

Tiedostan oloni ja viikonloppuna saan vaivaani todellista hoitoa ja ensiviikolla alkaa taas ryhmä jossa pääsen toteuttamaan minun tapaani ilmaista itseäni. Toisille se on soittaminen, toisille neulominen, joillekkin askartelu ja eräille puutyöt, jotkut urheilevat ja kuka tutkii kiviä tai jotain muuta. Minulle se on teatteri-ilmaisu ja laulaminen.

Tavat ovat paikkasidonnaisia hyvin voimakkaasti. Olen mennyt tajuamattani taas siihen vanhaan muottiin. On uskomattoman vaikeaa päästä eroon tästä muotista. joka rakentui tänne kotipaikalleni sen reilun 20 vuoden aikana. Se muotti on paha. Se on kurja, kelju ja ikävä. Siinä voin pahoin. Todella pahoin. Siinä muotissa ei ole teatteria, laulua, naurua eikä vapaata ilmaisua. Siinä on paljon jäämiä ympäristönpahoinvoinnista ja tukkoisista energioista. Siinä on humalahakuista juomista, siinä on itsensä rankaisua ja arvostelua, siinä on halveksuntaa ja suorittamisen pakkoa. Siinä on surua ja murhetta. Siinä on kiirettä ja stressiä.


Siihen en enää suostu. Se ei ole minulle hyväksi enkä tarvitse sitä. Sen muotin poltan taivaan tuuliin, täytän mullalla ja kasvatan siihen vaaleanpunaisen ruusupensaan, sen muotin silppuan palasiksi ja laitan kompostiin pieneliöiden tuhottavaksi, sen muotin poltan tuhkaksi ja ripottelen sen järveen..

En tarvitse tuollaisia muotteja, voin olla juuri se minä joka sisimmässäni olen! Ilman yhtään hyssyttelyä tai rajoittelua!




sunnuntai 25. elokuuta 2013

Mihin pyrit?

Kannammeko selässämme sarjaa erilaisia ääniä jotka kehottavat " olemaan enemmän" , " tekemään paremmin" , " saavuttamaan jotain". Näitten äänien sarjatulitus koittaa ohjata vuoren huipulle. Ihastumme niin mielikuvaan perille pääsystä, ettemme näe matkallamme kuin määränpään. Onko juuri tälle vuorelle kiipeäminen oma syvin tahtomme, vaiko kenties jotain jota kuvittelemme haluavamme, jotta viimein olisimme enemmän, parempia, vapaampia, whatever?

Millaista on elämä, ilman yhtäkään kuviteltua pakkoa tai vastustelua. Se on siinä. Se ei ole vuoren huipulla, se ei ole missään muualla kuin NYT. Kyseessä ei ole minkään uuden oivaltamista vaan harhaan johtavien mielikuvien pudottamista. Jos rehellisesti haluaa vielä tavoitella tuota vuorenhuippua, Go for it! Siinä ei ole mitään väärää. Jos kiipeäminen itsessään kiehtoo, upeaa. 

Istahda kuitenkin perille saavuttuasi hetkeksi, ja katso ympärillesi. Ole vain. Tavoittelemattomuus ei tarkoita sitä ettemmekö voisi tehdä mitään. Tekemisen lähde vain on erilainen. Se on riippumaton. Se on luonteva.


tiistai 13. elokuuta 2013

Maapallolla on syöpä...




mutta se osaa itse parantaa sen.

Sen nimi on ihminen.

Ihmisekehossa syöpä syntyy niin että solun jakaantumisvaiheessa solusta tulee mutaatio, joka alkaa jakaantua. Se jakaantu ja jakaantuu ja muodostaa kasvaimen, joka kehittää itsellensä oman verenkiertojärjestelmän joka käyttää polttoaineenaan sokeria, tärkkelystä, hiilihydraatteja. Tämä kasvain toimii alkuperäistä "isäntäänsä" vastaan ja lopulta tappaa isäntänsä.


Niin on käynyt maapallolle, sen "soluista" ihmisestä, on jossain vaiheessa tullut mutaatio joka on alkanut levitä kuin syöpäsolu. Soluja, näitä tuhoavia ihmisiä on tullut lisää ja lisää ja ne ovat alkaneet toimia isäntäänsä maapalloa vastaan ja pikkuhiljaa alkaneet tuhota sitä.

Mutta luojan kiitos tämä syöpä, ihminen ei ole niin vahva että se voisi tuhota isäntänsä. Ellei syöpä itse ymmärrä alkaa  "palata" alkuperäiseen muotoonsa, osaksi isäntäänsä ja alka toimia isäntänsä hyväksi. Isäntä huuhtoo syövän "kehostaan" maapallolta ja näin parantaa itse itsensä.

maanantai 12. elokuuta 2013

Rakastuin

Olin valmis läheiseen suhteeseen, kumppanuuteen. Olin valmis kohtaamaan "tarkimman peilini". Valmis siihen että rinnallani kulkisi kumppani. Tunsin ja tiesin sen itsessäni ja PUM! Alkukesästä mies ilmestyi elämääni. Halusin avata itseni hänelle ja halusin päästää hänet lähelleni ja niin myös tein. Hänen kanssaan ensimmäisiä kantavia teemoja ovat olleet vastaan ottaminen ja antaminen. Vau! :)

Opettelen tuntemaan itseäni koko ajan enemmän ja paremmin. Tuo rinnalani kulkeva mies kulkee omaa polkuaan ja minä haluan tukea ja kannustaa häntä minne ikinä hän päättää mennäkkään elämässään. Ja toisaalta hän kulkee rinnallani tukien ja kannusten minne ikinä päätänkään elämässäni suunnata.

Tuo kumppani on "alaston peili" josta näemme "kipeimmät" ja syvimmät särömme mutta toisaalta myös häikäisevän kauneutemme. Kumppanuus on ovi yhä syvempään ja syvempään elämän ja itsensä tuntemiseenja ymmärtämiseen.

On haastavaa ymmärtää se asia että muuttamalla itseämme ympäristömme muuttuu tai toisin sanoen alamme nähdä ympäristömme eri tavalla. On siis energian haaskausta kohdistaa energiansa ja voimavaransa siihen että pyrkii muuttamaan toista. Jatkuvalla naputtamisella ja puhumisella siitä miten toinen ei näe omaa parastaan, koska ensinnäkään kukkaan ei tiedä toisen parasta.  Myös se on syytä hyväksyä sekä kunnioittaa sitä tosi seikkaa. Kaikella on syynsä kunkin elämässä.


Silloin kun tuntuu siltä että jokin asia toisessa pitäisi muuttua silloin on syytä katsoa itseä:

Voinko tehdä omalle suhtautumiselleni jotain nyt?
Miten haluan tähän suhtautua nyt?
Mitä haluaisin nyt tuntea tätä asiaa kohtaan?
Haluanko olla tässä tilanteessa nyt?

Hyväksymällä toinen juuri sellaisena kuin hän on ja toimii, se on hyvä suunta.


maanantai 5. elokuuta 2013

Tuumaustauko ja kartan luvun paikka

Takana on kesä teatterin lavalla. Takana on elämä Kainuussa. Takana on monta monta mahtavaa hetkeä ja tilannetta. Takana on monen monta elämän oppituntia.

Teatteri Havukka eisttää Ei ihan perinteiset iltamat
Mukaan tarttui Useita ihania ystäviä, mahtava määrä ihmistuntemusta ja ennenkaikkea tuntemusta itseen. Pitkiä opinaskeleita kohti huippua. Kuitenkin tietäen että ei se määränpää vaan se matka... ;)

On muutoksen aika. Energiat ja asiat järjestyvät uudelleen. Elokuu on tuumaustauko ja kartan luvun paikka.

Suunta näyttää hyvälle. Se on uudenlainen maasto. Ihan uudenlainen. Mutta sen varalle on nyt kerätty tarpeksi käpyjä ja marjoja ja eikun polulle vaan. Hitaasti ja varmasti läsnä hetkessä sydäntä kuunnellen. Siellä se kartta on. Se johtaa oikealle polulle pienimmissä ja suurissa risteyksissä.

Nyt vihdoin teatteri ja musiikki, laulu tulivat elämääni jäädäkseen. Poden vieroitusoireita kun en pääse harrastamaan ennen syksyä. Odotan innolla teatterikurssien alkua.
Teatteri Havukka esittää Ei ihan perinteiset iltamat

Palaan nyt takaisin sinne mistä elämäni aloitin. Palaan Pohjois-Savoon. Siellä alkaa uudet polut oikeastaan lähes jokaisella osa-alueella elämässä. Olen innoissani. Paljon on haasteita mutta paljon on iloa, valoa ja virtaa.

Syksyä kohti tarkoin kuunnellen ja tunnustellen, inspiraatioon tarttuen ja luottaen... Rakkauteen.