lauantai 20. joulukuuta 2014

Nyt palaa!

Mistä tietää että tekee elämässään oikeita asioita? Mistä tietää että tekee juuri sitä mitä juuri minun kuuluu tehdä juuri nyt.

Olen ristiridassa itseni kanssa. On paljon asioita joita haluan tehdä, on paljon asioita joita tykkään tehdä. On muutama asia joita rakastan tehdä ja tehdessäni niitä koen saavani enemmän kuin mitä sillä hetkellä annan. Olen niistä tietoinen ja olen sisällyttänyt niitä elämääni. Nyt on kulunut reilut neljä kuukautta enkä ole rytmikkäästi ja intensiivisesti tehnyt, toteuttanut näitä asioita. Olen käyttänyt aikaani muihin mielekkäisiin juttuihin. Nyt kuitenkiin palaa sisällä niin rajusti että repeän.

Käyn itseni kanssa läpi jotain ... Nämä asiat ovat nousseet nyt entistä voimakkaammin pintaan. Palo on kovempi kuin koskaan. Nauttiessani toisten tekemästä musiikista palo vain yltyy ja tuska hiipii olemukseeni, joku käsittämätön kihinä, katkeruus lapsuutta kohtaan, riuduttava tuska; miksi minä en tee tuota. Minä kuulun tuohon kehykseen. Minä palan...

Tiedostan, että asiat ovat menneet niinkuin niiden kuuluu mennä. Ilman sitä kaikkea mitä olen tähän asti kokenut minä en olisi minä tässä näillä eväillä ja tällä tietoisuudella. Minun aikani koittaa kun on aika kunhan vain toimin kuten tiedän että minun täytyy vaikka kuinka olisi ristiriitainen olo. Sisäinen ääni, sydämmen ääni johtaa juuri siihen mihin täytyy jos vain toimiii niin kuin se käskee. Egon lätinät kannattaa jättää ihan omaan arvoonsa...

Kaikella on aikansa ja paikkansa.

Klikkaa tästä...

perjantai 12. joulukuuta 2014

Eikä hän enää koskaan tullut takaisin

Aamulla herätessään Liza huomasi miehensä jo heränneen. Mark oli noussut sängystä normaaliin tapaansa, peitto oli mytyssä Lizan puolella sängyn keskellä. Lapset olivat vielä nukkumassa. Liza nousi ylös veti villatakin ylleen ja villasukat jalkaan. Puisten lankkulattioiden pintaa pitkin kävi vieno veto tähän aikaan vuodesta. Hän laittoi kahvin tippumaan. Kului aikaa eikä Markia näkynyt eikä kuulunut. Liza kummasteli, veti saappaat jalkaan ja käveli tallille  etsimään miestään. Tallissa ei ollut Mark eikä ollut Markin hevonenkaan. Mitä oli tapahtunut? Oliko Mark lähtenyt jonnekkkin? Minne? Ei Mark ollut puhunut mistään aikaisin lähdöstä minnekkään. Lizan sydän hypähteli säikähdyksestä ja kylmä läikähdys kävi rinnan läpi. Tilanne oli outo. Liza rauhoitti mielensä ja tolkutti itselleen että tähän oli varmasti jokin selitys. Hän luotti miheensä ja rakasti tätä enemmän kuin ketään koskaan.

Alusta asti he olivat kokeneet syvää yhteenkuuluvuutta. Heti tavattuaan he tiesivät sydämmissään että heidän oli määrä elää yhdessä. Että maailma oli saattanut heidät yhteen syystä. Heidän välillään oli heti alusta alken, ensi katseesta saakka palanut syvä luottamus ja vahva tunne yhteenkuulumisesta ja yhteisestä elämän suunnasta. Sydämmien välillä oli jokin side mikä oli yhtä ja samaa. Tavatessaan heidän elämän tilanteensa olivat olleet täysin mahdottomat ulkopuolisen silmin yhteenliitettäväksi. Vain Lizan ja Markin yhteys ja syvä tieto siitä että heidän matkansa jakuisi siitä eteenpäin yhdessä. Ja niin kaikki alkoi mennä siihen suuntaan ja lopulta,  kahden vuoden jälkeen ensikatseesta he olivat muuttaneet yhdessä maalle. Heidän suhteensa oli ainutlaatuinen, rakkaus oli kantava voima ja kunnioitus virtasi läpi jokaisen solun, he hengittivät samaa säveltä päivästä toiseen ja keskinäinen vuorovaikutus oli ihmeellistä. Rauha ja Rakkaus huokui heidän olemisessaan. Mark oli mennyt kylälle töihin ja Liza oli jo silloin raskaana, odotti Christopheria. He asuivat ihanan pikku kylän laidalla jossa kaikki asukkaat pitivät yhtä ja kantoivat vastuuta yhdessä. Markin ja Lizan pihapiirissä oli talli ja aittarakennus sekä talo jossa he asuivat. Tila oli vanha mutta juuri heidän näköisensä.

Liza asteli sisälle, lapset heräisivät pian. Linda ja Christopher olivat 6 ja 10 vuotiaat. Lapset heräsivät ja tulivat aamiaiselle. He kyselivät missä isä oli. Liza sanoi isän menneen jo asioille tuttavan lue ennen töitä. Lapset lähtivät kouluun ja Liza jäi kotiin. Hän teki töitä kotona, hän oli ompelija ja valmisti vaatteita kyläläisille. Päivä kului ja kylmä viilsi välillä Lizan rintaa. Hän käski itsensä rauhoittua ja vakuutteli kaiken olevan kunnossa ja että kaikelle oli varmasti luonnollinen selitys. Mark palaisi iltapäivällä töistä kotiin normaalisti.

Päivä kului ja iltapäivä koitti. Liza odotti miestään. Lapset olivat palanneet koulusta kotiin normaaliin tapaan ja leikkivät koiran kanssa pihalla. Oli kolea syyssää mutta vielä ihan lämmin. Markia ei näkynyt. Tuli ilta ja miehestä eikä hevosesta ollut merkkiäkään. Lapset kyselivät missä isä oli? Liza ei enää tiennyt mitä sanoa. Tuska hiipi hänen rintaansa. Liza otti lapset mukaan ja lähti läheiseen naapuriin kertomaan tilanteesta. Yhdessä he pohtivat mitä tehdä. Tilannetta ihmeteltiin yhdessä ja selvisi ettei kukaan ollut nähnyt eikä kuullut Markista mitään edellispäivän jälkeen, hän ei ollut ollut töissä. Lizan sisällä velloi syvä tuska ja suru, kiukku ja toivo. Lasten vuoksi hän hallitsi tunteensa ja pysyi rauhallisena ettei turhaan järkyttäsi lapsia liikaa. Kyllä kaikki vielä selviäisi.

Kului päiviä. Liza pyöritti kotia ja pysyi kiinni arkirutiineissä lasten vuoksi. Hän uskoi ja luotti että kaikki vielä selviäisi. Mark palaisi kotiin. Hän luotti mieheensä ja tahtoi uskoa. Mark oli ratsastanut hevosella jonnekkin. Liza ei tiennyt miksi tai minne hänen miehensä oli lähtenyt, ei viestiä ei mitään poikkeavaa, ei ennakko merkkejä mistään tämän kaltaisesta.

Oli kulunut neljä päivää eikä Mark ollut palannut eikä kukaan ollut häntä nähnyt. Lasten ollessa koulussa Liza päästi tuskan ja kaipuun purkautumaan ja hän itki vuolaasti puristaen Markin paitaa käsissään ja rukoillen että mies palaisi kotiin. Hänen silmissää vislisi yhteisen elämän varrella tapahtuneet ihanat hetket ja yhdessä koetut ja eletyt tapahtumat, syvä paine puristi rinta ja Lizasta tuntui että hän tukehtuisi tuskaan jota kaipuu synnytti hänen olemuksessaan. Musertuneen hän vaipui lattialle ja itki keho vavisten, hän vetäyti kerälle ja tärisi ja pyysi Luojaa apuun.

Oli kulunut kolme viikkoa eikä etsinnöistä hulimatta ollut löytynyt jälkeäkään Markista eikä hevosesta. Liza ja lapset surivat kadonnutta isää. Elämä oli pysähtynyt ja tyhjä aukko ja kaipuu, syvä kaipuu ja ikävä täyttivät talon huoneet. Liza teki sen minkä jaksoi ja oli rakastavasti lähellä lapsiaan joka hetki. Kyläläiset, ystävät auttoivat ja tukivat heitä kaikin tavoin. Liza odotti ja toivoi, toivoi ja odotti. Hänen mielensä loi mielikuvia kauheuksista mutta hän ei suostunut ajattelemaan pahinta vaan jatkoi toivossa vielä kuukausia ja uskoi ja toivoi että jotenkin kaikki vielä selviäisi.


Markin katoamisesta oli kulunut puoli vuotta, eikä hän enää koskaan tullut takaisin.


lauantai 29. marraskuuta 2014

Miten satu päättyi?

Nuorikko meni menojaan ja prinssi valkealla ratsullaan paljastui huijariksi... Sen pituinen se. Joskus voi käydä noinkin.

Löytöretkellä

Olemalla rehellinen itselleen ja maailmalle voi todella löytää elämästä ihmeitä. Ne voi löytää kun avaa silmät ja katsoo. Ne voi löytää kun irtipäästää siitä mikä on selkeästi menossa. Ennakkoluulottomuus ja ollettamatta jättäminen... Ihmeet ovat kuin Kristalli rähjäisessä pahvilaatikossa.

Meni melkein kolme vuosikymmentä ja minua ei oltu vielä siihen mennessä koskaan haukuttu käyttäen varsin henkilökohtaisia "aseita". No nyt on. Olipa kokemus. Joskus irtipäästäminen on myös pistokoe kohdata jotain mitä pelkää tai käytännön testi siitä miten toimitaan... Selvisin mielestäni hyvin tuosta "pistokokeesta".

Ja sitten...

On uskomattoman mahtavaa kohdata ihmisiä jotka todella ovat läsnä. Kun katsoo silmiin toista voi aistia hänen läsnäolonsa juuri siinä, ihan vaan siinä niin ilman sisäistä hätää. Kohtasin sellaiset silmät. Katseen syvyys oli jotain niin syvää ja aitoa. Juuri sellaista hyväksyvää täydellistä läsnä oloa jota voi vain jokaiselle toivoa. Siinä oli jotain muutakin... Jotain jota en vielä osaa selittää.. Jotain kaunista, veikeää, turvallista, lämmintä, haastavaa, kysyvää, hyväksyvää, uteliasta... Toivon että saan sen selville.




perjantai 17. lokakuuta 2014

Uuh, mikä suhdekenttä

Istun kotona ruokasalissa komean keskiaikaa henkivän puisen, pitkän ja tummanpuhuvan pöydän ääressä, kynttilä palaa ja tuksuu kanelille, tallinnalaista käsityötä. Jyhkeä uittopuusta ja valuraudasta tehty valaisin luo omaa tunnelmaansa. Hörpin vihreää teetä ja dippailen oman pihan omenalohkoja hunajapurkkiin.

Pohdin viime kuukausien tapahtumia ja huomaan että energiaa sekä ajatus- ja tunneaikaa on kulunut kosolti ihmissuhdekentällä. Tämä viimeinen puolitoista kuukautta onkin ollut sitten varsin mielenkiiintoista. Tajusin, että aina kun elämääni ilmestyy joku kiinnostava maskuliinin edustaja niin se ei sitten riitä vaan jostain tipahtaa myös toinen. Nämä kaksi herättävät soljuen erilaisia fiiliksiä ja kysyy itseltä malttia ja aikaa tutkia omaa olemistaan ja yrittää käsittää mistä oikein on kyse ja mitä tunnen. Avoimet kortit ja rehellisyys ovat olleet varmin tapa säästyä ylimäräiseltä sotkulta.



Tänä syksynä tämä on toistunut nyt kolmannen kerran elämässäni. Toinen  edustaa enemmän ikäänkuin intohimoa ja tunteen räiskyvää paloa sekä "rämäpäisyyttä". Hän osoittaa suurta risturiitaa ja ei ole halukas "katsomaan" mistä on kyse ei siis halua tavata muuten kuin universumin toimesta tai hetken mielijohteesta. Tätä sitten kestää aikansa kunnes tämä toinen herra tipahtaa kuvioihin ja sotkee naisen pään täysin.  Hän taas edustaa enemmän jotenkin yhteistä olemista ja syvempää mielenkiintoa, josta kaikuu jotain pidempiaikaista ja mukavampaa, hellyyttä ja lämpöä... Suurin haaste tässä on malttaa taas katsoa ja nauttia siitä mitä itsessä tapahtuu ryntäilemättä suinpäin mihinkään. Antaa kaikenlaisille tunteille tilan ja ilmenemismuodon, mutta kuitenkin niin, etteivät ne suoranaisesti johda toimintaa kaaoksenomaisesti.

Suuren honkametsän siimeksessä pienen maalaiskylän laidalla nuori nainen kauniine kutreineen iskee silmänsä mieheen ja ihastuu palavasti naapurikylän nuorikkoon. Sharmikas ja komea nuorukainen ei tiedä mitä elämästään haluaa. Hän poukkoilee ihmeissään kauniiden naisten ristitulessa. Ollakko vai eikö olla? Ihastunut naispolo kahlaa tunneviidakossa tovin kunnes  metsästä laukkaa soturi valkoisella ratsullaan ja pyytää naisen kohteliaasti mukaansa... 

Nähtäväksi jää syntyykö valkoisen soturin ja kultakutrin välille jotain syvempää ja romanttista paloa ja mitä sitten tapahtuu...

maanantai 6. lokakuuta 2014

Sattumankauppaako

Talvella 2011 olin ajamassa Kajaanista Kuopioon asioille kun autoni hajosi. Kiivastuin ja kimpaannuin. Raivostutti. "No nin eipä hoideta asioita sitten ei." ajattelin. Sain auton huoltoon ja kahden tunnin kuluttua totesin että on sama ajaa takaisin Kajaaniin kun en enää asioilleni Kuopioon ehtisi. Oli kuiva talvikeli ja tiellä oli pöllyävää lunta. Kuuntelin radiosta yle puhetta ja sieltä tulevaa lasten ohjelmaa. Rakensivat imurista ruohon leikkuria sisällä ja putosivat kellarin rappuja alas...
Intensiivisen uppotuneena olin kuunnellut radiota kunnes tajusin rekan jarruvalojen palavan ja vilkku vilkutti vasemmalle lumipöllyn keskellä. Jarrutin mutta turhaan. 

Pakettiautoni liukui vääjäämättä kohti rekan jarruvaloja . Käänsin ratia ja väistin rekanperän vastaantulijoiden kaistalle. Auto liukui vauhdilla kohti tien vasemman puolen korkeaa ja arvatenkin jäistä penkkaa.Olihan tietä pidetty auki koko talvi maantiekarhujen toimesta. Havaitsin perävaunu rekan kääntyvän keulan ja painon silmät kiinni ja puristin ratista. Odotin jysähdystä ja toivoin että selviäisin hengissä.

Auto liukui kuin pumpuliin.... Vauhti pysähtyi pehmeästi.. Avasin silmät varovasti ja tajusin että olin pakettiautoni kanssa noin metrin päässä kääntyneen rekan keulasta keskellä risteystä poikittain. Auto oli liukunut jäisen penkan läpi kuin pumpuliin. Rekkakuski avasi oven ja sanoi: "selvittiin säikähdyksellä!" En muista mitä sanoin. Lähdin jatkamaan matkaa ja soitin ystäville Kajaaniin: "Meinasin just kuolla, tästä joutaa juhlimaan kuulkaa"

Tuohon aikaan en vielä tajunnut mistä oli kyse ja tuon tapahtuman jälkeen edessä oli vielä kovaakin kovempi koulu ennen kuin osasin irtipäästää ja havahduin elämälle.

Ajattelin eilen yhtä ihmistä ja tänään törmäsin häneen kaupassa.

Selailin muutama päivä sitten lehtiä ja silmiini osui kaunis kuva perhosista, eilen kävin vaatekaupoilla ja ihastuin erääseen mekkoon ja kuinka ollakkaan se kuviointi oli kauttaaltaan perhosia, tänään ostin astiastooni täydennystä ja tajusin että kuviot ovat perhosia...

Katsoin kelloa, se näytti 12.22, ajoin autolla ja silmäni osuivat vastaan tulleen auton rekisterikilpeen... CVE-222, selasin facebookkia silmiini osui erään ystäväni kaverimäärä...222.

Ajoin autolla toissapäivänä ja kuuntelin radiota. Sieltä tuli minulle tuttu kappale. Eilen istuin odotushuoneessa ja sama kappale alkoi soida keskusradioista. Menin illalla ystäväni luo ja hän halusi soittaa minulle erään kappaleen josta piti kovasti. Tuo oli saman kappale..

Millaisia sattumia. Mitä jos emme olekkaan irrallaan tästä kaikesta, irrallaan elämämme sattumista ja sattumuksista. Mitä jos tuolla perhosella olikin jokin viesti.. Mitä perhonen meille kuvastaa? Mitä jos nuilla numeroilla onkin jokin viesti? Mitä tuon kappaleen sanat sinulle kertoivat? Kuuntelitko niitä? Mitä jos avaisimme silmämme läsnäolevalle hetkelle elämässämme ja lakkasimme kulkemasta mielemme sumentamana kuvitteellisessa seuraavassa hetkessä jolloin emme huomaa nyt hetkeä.

Mitä jos olemmekin yhtä yhteyttä kaiken ympärillämme tapahtuvan ja olevan kanssa. Mitä jos antaisimme näille kaikille kokemillemme asioille, "sattumille" mahdollisuuden avautua meille syvemmin torjumatta sitä asiaa, että ehkä emme olekkaan irrallaan mistään ympärillämme tapahtuvasta. Se mitä meidän maailmassamme tapahtuu koko ajan on jollain tavalla kuvastin sisältäpäin. 

tiistai 30. syyskuuta 2014

Valuva rakkaus

Pysähdy ja huomaat ettei se mennyt minnekkään.
Katso, minä olen tässä. Maailma juoksee ohitsesi.
Ei sinun tarvitse juosta itseäsi henkihieveriin.
Voit pysähtyä milloin haluat ja silti mikään ei pysähdy.

Maailma jatkaa liikettään ja muuntautumistaan jatkuvasti, toistuvasti.
Teitpä mitä tahansa
Se muuntautuu sen mukaan ja sinä sen mukana.
Teitpä mitä tahansa.
Se soljuu joka tapauksessa.

Se on kuin seinälle heitettyjen märkien maalien valuma
tai eriväristen plasmojen liikkeen virta lasisessa kuutiossa
 jossa jokin voima liikuttaa niitä
rauhallisesti ne soljuvat ja elävät
virtavat toisiensa lomitse ja yli sekaisin ja taas erottuen.
jos joku pysähtyy toiset soljuvat sen ohi tai yli tai läpi
aivan kuten liikkeessäkin..
kaikki vain soljuu.. joka tapauksessa.

Kaikki vaan on jokatapauksessa. Joka tapauksessa.

Voit valita miten haluat elämäsi nähdä.
Sinä voit valita halusitpa tai et.
Valitset juuri nyt, ja taas. Ja taas... uudelleen.
Näetkö. Huomaatko sen. Sen mitä ajattelet ja koet.

Huomaa jo! Anna itsellesi mahdollisuus, ja katso se olet sinä
Sisällä ja ulkona. Näet mitä on nähtävä, minä näen mitä on nähtävä
koet mitä on koettava, koemme mitä on koettava
jota tulisimme ehjäksi itseksemme
Voit toistaa niin monta kertaa kuin haluat. Sinä päätät.

lauantai 20. syyskuuta 2014

Mistä sinä haaveilet?

Oletko huomannut haaveesi ja todella tiedostanut mistä haaveilet? Onko haaveeistasi muodostunut unelmiasi? Oletko ottanut todellisia askeleita kohti unelmaasi? Oletko ollut rohkea ja astunut mukavuusasueesi ulkopuolelle uskoen unelmaasi? Mukavuus alueen ulkopuolelle sellaisen matkan päähän missä tapahtuu optimaalista kehitystä kohti unelmaasi? Oletko vastoinkäymisistä huolimatta nousuut pystyyn ja sitkeästi uskonut unelmaasi? Oletko astunut joskus liian pitkälle mukavuusalueeltasi? Punaiselle vyöhykkeelle, jossa stressi kasvaa liian suureksi ja toiminta muuttuu epäedulliseksi unelmaasi ja terveyteesi nähden?

Minä olen tehnyt tuon kaiken. Ja nyt tässä ihanan kotini erään kauniin huoneen lattialla yksin syvästi itkiessäni totean jälleen, että miksi en ikinä opi? Positiivisten innovaatioiden ja ideoiden  tulva on kaikessa positiivisuudestaan huolimatta väsyttänyt minut. Pyydän maailmaa avuksi, että tämä saa olla viimeinen kerta kun tulen tähän pisteeseen, jossa huomaan ottaneeni liian suuren askeleen mukavuusalueeltani. Olen taas turhaan väsyttänyt itseni vaikka tällä kertaa luomisen voima, aktiivinen toimeen paneva maskuliininen voima onkin ollut positiivinen mutta epätasapaino passiivisen feminiinisen energian kanssa on ollut vinksallaan... rajusti..

Käsi sydämellä lupaan, että tästä päivästä lähtien  naiseuteni ja terveyteni tähden sekä kunnioituksesta ihmeellistä elämää kohtaan, otan tästä lähtien vain maltillisia askeleita optimaaliselle kehtysalueelle. Luoja suokoon, että tämä viimeinen punaisen vyöhykkeen vierailu olkoon viimeinen.

Unelmat olkoon kartta elämässäsi.

perjantai 5. syyskuuta 2014

Katso

Katso maailmaa tarkkaan. Se on punainen, keltainen, vihreä ja violetti, sininen purppura ja turkoosi, Se on kylmä, lämmin, kostea ja kuiva, se on tuoksuva ja kaunis, rikkinäinen ja repalainen, se on kaaottinen ja niin rauhallinen. Se on sinulle sitä mitä sinä näet sisällä ja ulkona.

Miten vaikeaa se lopulta onkaan todella nähdä, se mikä on nyt tässä. Hyväksy se juuri niinkuin on. Nyt tässä. Vien sisäisen katseeni kymmenien metrien päähän itsestäni. Mitä näen? Näen minut.

Katso mihin olet tullut. Olet menestynyt hyvin. Olet pärjännyt hienosti. Niin kuin isäsi sanoi viimeisinä päivinään "Kyllä tyttö hoitaa." Ja niin tein, minä todella hoidin. Ja hemmetin hyvin. Minä pelkään turhaan. Tuo kalvava levottomuus on turha. Kaikki on hyvin juuri nyt tässä. Olen hyvin juuri tässä itsessäni. Kaikki on hyvin. Kyllä minä osaan, ja niin osaankin.

torstai 14. elokuuta 2014

Pieni seonnut arkistonhoitaja



Miten olen taas tässä. Olenko oppinut mitään, milloin muta loppuu ja vesi on puhdasta. Varmaan sinä hetkenä kun kuolen ihmisenä, fyysisenä kehona viimeisen kerran.

Tunnistelen samaa raivostuttavaa sisäistä pakottavaa tarvetta edistää koko ajan jotain. On kuin pieni seonnut ja panikoitunut arkistonhoitaja naputtaisi päässäni kokoajan. Luo pakottavan tarpeen tarttua joka ikiseen päähäni tulevaan ideaan ja tehtävään. Eikä siinä mitään ne ovat kaikki hyviä ja loistavia ajatuksia mutta kun niitä on liikaa. Jos jotenkin saisin tuon arkiston hoitajan vaihdettua rauhalliseen ja hyvin järjestelmälliseen
kiireettömään asiantuntija arkistohoitajaan. Mistä niitä voi tilata?

Aamulla herätessä huomaan sen saman ärsyttävän pikku tunteen hiipivän takavasemmalta että kun pitäisi olla jo tekemässä jotain. On semmoinen pikku pikku kiire kokoajan seuraavaan hommaan.. Taltutin tuota painetta vuoden sapattivuoteni aikana Sotkamossa. Lienee syytä tarttua samoihin keinoihin ja lisätä muutama hyvä keino taltuttamiseen.. Tosin haastetta lisää nyt taloudellinen tilanne ja omat työt yrittäjänä. Ja tietenkin paikka jossa asun; lapsuuden koti. Kiirettä piisasi kunnes se loppui kokonaan. Mihin vedetään viiva ettei homma karkaa käsistä. Ajastin, työaika? Hyviä keinoja. Listaa ensin ja tartu toimeen vasta sitten. Paksumpi suodatin. Kyllä. Haasteena on edelleen se seonnut arkistonhoitaja. Millä opetan sille nämä keinot? Se kun ei oikein ota vastaan mitään... hmm..

Edessä on viikko hahmoterapiaa. Jospa saisin sanottua tälle seonneelle sairaseläkkeen tarpeessa olevalle arkistonhoitajalle lopulliset hyvästit ja pääsisimme eroon toisistamme.... Minä todella toivon sitä. Toivon todella.

torstai 7. elokuuta 2014

Itku ei itkemällä lopu.. nauru ei nauramalla häviä...

Elämä on tunteita. Olen itkenyt viimeisen kuukauden aikana saavillisen kyyneleitä, kokenut suunnattoman kaipuun ja yksinäisyyden ja avuttomuuden syövyttävää tuskaa. Olen huutanut apua ääneen. Tunnistelen tunteita kaukaa nuoruudesta, jolloin aloin kovettaa selviytyjän haarniskaa. Tunnistelen tuskaa isäni kuoltua, riutuvaa sydäntä joka kaipaa syliä ja huolenpitoa, lapsen kiukkua joka kaipaa vain hyväksyntää, nuoren kaipuuta tiiviistä ystäväporukasta...

Haarniskan alle jää herkkyys ja heikkoudet. Eihän niitä sovi näyttää ihmisille eikä selviytyjä voi sorua.. Kasvaessani olen riisunut tuota haarniskaa pala palalta ja jotkut harvat hetket olen ollut pelkässä alushaalarissa avoimena elämälle. Yksinäni hiippailen haalarissa ja elän tunteitani mutta toisen ihmisolennon lähestyessä laitan ainakin rintapanssarin päälle. Ehkä joitain harvoja hetkiä ja joidenkin ihmisolentoje seurassa olen ollut ilman haarniskaani ja uskaltautunut vieräyttämään heikkouden ja herkkyyden kyyneleen..

Kun vuosi sitten muutin takaisin kotipaikalleni asumaan, murtamaan sukupovien kahleita. Vedin haarniskan päälleni kypärää ja hanskoja myöten. Varmistinko kovuuteni elämällä vuoden ihmisen kanssa joka ei kopauttanutkaan haarniskaani vaan pikemminkin toivoi että pidän sen visusti ylläni. Nyt kun viimein olen yksin täällä talossa, jossa ovat juosseet pienet jalat läpi vuosikymmenien isoisäni pienistä varpaista lähtien, alkaa tuo haarniska olla niin väärän kokoinen että haluan päästä siitä ulos. Tuskaa parkuen heitän varusteet hiilille jonne ne sulavat pala palata... Yksin mutta vain yksin voin tehdä niin. Rintapanssarista en luovu. Onko maailmassa joku tai jokin joka saa minut luopumaan siitäkin. Riittää jos pyytää. Se riittää. Itse en uskalla jos en tiedä että tahdot.

Hyväksyvä tietoinen läsnäolo on osoitus onnesta, luottamuksesta ja elämän valosta.

maanantai 4. elokuuta 2014

Tuntematon kaipuu

Hän istui auringon lämmittämällä kalliolla ja tuijotti kauniin sileää ja tyyntä järven pintaa. Aurinko laski kauas saarien taa ja loi punaisen sillan tyyneen veden pintaan. Hänen selkänsä oli kyyryssä ja käsi painoi otsaa. Kaihoisa katse yli järven laskeutui hitaasti kallioon varpaiden ohi.. Sydän itki.. Kyynel valui pitkin poskea ja putosi kalliolle jalkojen väliin. Hän siirsi kätensä kalliota vasten ja päästi surun ja kaihon jonkin tuntemattoman tuskan ja surun sydämmestään asti. Keho teki kaunista työtään ja itki vuolaasti.. Järven pinta kantoi kaipaavaa itkua pitkin rantoja. Mielikuvissaan hän näki kuinka ystävä tuli hänen takseen, laskeutui hänen rinnalleen, näki hänen sydämmeensä ja otti syliin. Nosti syliinsä niin syvästi, ymmärtävästi ja turvallisesti. Hän saattoi päästää kaiken itsestään ulos tietäen että ystävä kannatteli ja ymmärsi, näki sydämmeen ja ymmärsi puhtaassa ja vilpittömässä pyyteettömässä rakkaudessa. Tukien ja läsnäollen. Ole niinkuin olet, olen tässä kanssasi. Näen sinut. <3

SciFi and Fantasy Art Carry Me Home by Selina Fenech


VINKKI SYKSYLLE TÄSTÄ!

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Kun polut erkanevat...

Elämämme ihmiset opettavat meitä olemaan ketä olemme. Toisten kanssa elämämme lähekkäin kauemmin, toisten vain vähän aikaa ja toisten kanssa loppu elämämme.

Parisuhde on se läheisin matka toisen ihmisolennon kanssa. Suhteet kestävät ennalta määritteleättömän ajan ja matkalla opimme ja nautimme, kärsimme ja riudumme, rakastamme ja tulemme rakestetuksi, koemme tunneskaalat laidasta laitaan ja tiedättekö mitä? SE nimen omaan on elämää. Kokea tunteita laidasta laitaan syyttämättä ketään mistään. Tuntea isosti joka solulla fyysisesti ja psyykkisesti. Tunteet eivät tapa ketään mutta tuntematta jätetyt tunteet voivat tappaa.

Pari muodostaa keskinäisen virtaavan energiansa ja voi tulla se päivä kun energiat eivät enää virtaa vaikka yhdessä olisi haluttu ja siitä huolimatta vaan patoutuvat ja tukehtuvat. Silloin on aika päättää suhde ja jatkaa matkaa kauempana toisistaan.

Niin kävi meille. On aika vapauttaa energiat ja jatkaa matkaa. <3 Kiitos.

Nyt on taas sinkulla sinkkunaisen blogi... ;)

torstai 10. huhtikuuta 2014

Modernia taiteilijaelämää

Ah, mä olen niin kiitollinen siitä että sä saan elää tätä modernia taiteilijaelämää. Modernia siksi, että siihen kuuluu olenaisena osana runsaus. Tietoisuus on lisääntynyt ja kuten jo Isaac Newton ja Einstein ymmärsivät universaaleja lainalaisuuksia, KAIKKI on energiaa, niitä samoja lainalaisuuksia voidaan nyt oppia helposti ymmärtämään ihan jokainen.

Mä asun maalla boheemisti unelmieni talossa, jonka olen sisustanut, loihtinut itseni näköiseksi omalla luomiskyvylläni. Äiti-maata kunnioittaen ja omaa mielenkiintoani seuraten mä olen hankkinut käytettynä sisusteet ja yhditellyt värit ja kuosit inspiraation mukaan.

 Luon unelmieni puutarhaa  talon ympärille ja rakas äitini on suurena apuna, koska hän on se joka saa puutarhan kukoistamaan omalla osaamisellaan ja ymmärryksellään kasvikunnan maailmasta ja näin opettaa minua.

Eläimet, kissat sekä hevonen ja vuohi  antavat oman ihanan energiansa tilallemme. Olen kiitollinen että juuri nämä eläimet asuvat meillä. Kissat ovat aivan omaa luokkaansa...

En osaa kuvitella miten enää löytäisin ihanampia ja mukavempia naapureita. Elämme ja olemme sulassa sovussa yhdessä mutta jakainen omassa rauhassaan omalla tontillaan toisiaan kunnioittaen. Olen kiitollinen, että voin kutsua naapureitani, ystäviäni kylään ja viettää heidän kanssan rentouttavaa aikaa.

Asun kumppanini kanssa ja olen niiiiin kiitollinen siitä että kiitos puoliskoni talossamme soi kitara ja piano päivittäin. Muusikkomies joka kuvaa, kokkaa ja rakastaa jääkiekkoa, ja minä rakastan tuota miestä!

Taiteilijaelämään minun kohdallani kuuluu myös teatteri- ja lauluharrastus, jota saan tehdä mahtavien ihmisten kanssa juuri sopivassa määrin milloin missäkin projektissa joita pompsahtelee eteen.

Työkseni olen yrittäjä, alkutaipaleella ja kuten tiedetään yrityksen alkutaipale voi olla haasteellinen kunnes asiat, energiat löytävät oikeisiin uomiinsa ja siinäkin kohtaa yrittäjän omat ajatukset ja tuntemukset ovat ne jotka ohjaavat suunnan. Minullakin on suuret haasteet omassa toiminnassani mutta kiitollisena herään aamulla koska saan toimia yrittäjänä ja todella toteuttaa sydämmeni ääntä myös työssäni. Voisin luetella tähän 20 asiaa siitä mistä olen kiitollinen työssäni vaikka tällä hetkellä rahavirrat ovat vasta tulossa. Mutta kuten sanottu: ajatuksen voima, vetovoiman laki. Olen kovin kiitollinen siitä että ymmärrän sen merkityksen ja voin käyttää sitä elämässäni. Kiitos, Einstein ja Newton!

Millaista sinun elämäsi on? Elätkö unelmaasi? Voit alkaa elää sitä milloin tahansa jos vain haluat, Muista sinä olet mangneetti (vetovoimanlaki) ja vedät puoleesi sitä millaisia ajatuksesi ovat ja miten prosessoit ja ohjaat tunteistasi, niiden olisi syytä antaa virrata vapaasti! Kokeile vaikka!

VINKKI: Universaalitlainalaisuudet ja henkinen kehitys, Erkki Lehtiranta

KATSO MYÖS

http://tietoisuustaidotkuopio.blogspot.fi/
http://www.valoavain.fi/Jooga-KUOPIO 


torstai 6. maaliskuuta 2014

Miksi naiset aina rakastuvat renttuihin? Huom! MYÖS PARISKUNNAT

Tämä on nyt se osa blogia, joka miestenkin kannattaa ehdottomasti lukea! Kävin hyviä keskusteluja oman "renttuni" kanssa asiasta.

Monissa tarinoissa kerrotaan kuinka naiset hullaantuvat ja rakastuvat miehiin, jotka täyttävät "rentun" määritelmän: huoleton, viljelee laadukasta huumia, mikä ei pilkkaa ketään, supliikki ja karismaattinen viihdyttäjä, muusikko tai muuten ilmaisuvoimainen, jollain taiteellisella tavalla, jollain tavalla komea tai miehekäs, "kukkia ja lupauksia, joita ei tarvitse pitää"-asenne: ajatus on tärkein.
Tässä tulee tärkeimmät: on KIINNOSTUNUT naisesta kohdatessaan tämän, osoittaa läsnäolevaa jakamatonta ihailevaa huomiota, arvostaa naiskauneutta avoimesti ja ilmaisee sen. Eli osaa flirttailla.

Olen havinnut, että on olemassa asiallisia renttuja ja epäasiallisia renttuja. Epäasialliset vetävät edellä mainitut käytöstavat ja ominaisuudet jotenkin negatiivisella tavalla överiksi, mutta hurmaavat rentut... ovat hurmaavia.

Terve renttumaisuus, jos se nyt edelläkuvatusti määritellään, tuo elämään pirsekkä ja iloa ja minusta se oikeus on ihan jokaikisellä eikä siinä todellakaan ole mitään väärää. Tuollainen renttumaisuus olisi jopa suotavaa ja tavoiteltavaa elämässä.

Parisuhde kaipaa nuita aivan samoja piirteitä kaikkien muiden asioiden lisäksi, joita parin kanssa eläminen tuo tullessaan.

Miehet! Pitäkää yllä sitä millä naisenne "pyydystys vaiheessa" saatte kiikkiin, sillä se pitää suhteenne elossa ja SINKUT liimatkaa yllä kuvattu määritelmä jääkaapin oveen ja asettakaa siitä itsellenne tavoite, niin johan rupeaa elämä tuntumaan pirskahtelevalta ilman nestettäkin! Rohkeasti vaan!

" Mutta kuinka meidän kunnon miesten käy..." Mikä se on sitten "kunnon mies".. Onko se sittenkään niin ihailtava käsite? Olisiko aika päivittää näkemyksiä ja tapoja...? ;)

lauantai 8. helmikuuta 2014

Realismia mutta minkä laatuista

Mitä on realismi, katsotaanpa... Sivistyssanakirja sanoo seuraavaa:

Realismi
  1. todellisuudentajuisuus, todellisuuden kuvaaminen muuntumattomana

Selvä. No entäpä sitten miten sivistyssankairja määrittelee meille käsitteen negatiivinen, katsotaan:

negatiivinen

  1. positiivisen vastakohtana. kielteinen. esim. Negatiivinen vastaus. Negatiivinen asenne. Negatiiviset kokemukset. Vars. (lääketiede) esim. Kokeen, testin tulos oli negatiivinen etsittyä ilmiötä, sairautta tms. ei havaittu .
  2. varsinkin (Matematiikka) esim. Negatiivinen [= nollaa pienempi, miinusmerkkinen] luku. Negatiivinen kauppatase tilanne jossa tuonti on suurempi kuin vienti .
  3. (Fysiikka) esim. Negatiivinen varaus toinen kahdesta sähkövarauksen lajista. Elektronin varaus on negatiivinen. Sähköparin, akun negatiivinen napa.

negatiivinen

adjektiivi
  1. sellainen, joka on kielteinen; ei ole positiivinen
  2. matematiikka luku, joka on pienempi kuin nolla, jonka etumerkki on −

Ja käsite positiivinen:

positiivinen

  1. myönteinen, edullinen, nollaa suurempi

positiivinen

adjektiivi
  1. myönteinen, hyväksyttävä
  2. joka vahvistaa kokeen hakeman tuloksen
  3. matematiikka luku, joka on suurempi kuin nolla, jonka etumerkki on +

Synonyymisanakirja: positiivinen

positiivinen

  1. myönteinen, myötämielinen, suopea, suosiollinen, suostuvainen, edistävä, edullinen, hyvä, ilahduttava, mainio, miellyttävä, rakentava, valoisa, optimistinen, positiivi.

Päässäni on muodostunut viime aikoina seuraavat käsitteet: negatiivinen realismi ja positiivinen realismi. Ihmiset tuntuvat edistavan näitä molempia eri verran eri tilanteissa. Minusta olennaisinta tässä on se että olemalla ja tulemalla tietoiseksi siitä kumpaa kulmaa itse edustaa, voi ERITTÄIN paljon vaikuttaa siihen millaista oma elämä on. Positiivista vai negatiivista. Valitsemme itse tietoisesti tai tiedostamatta jokatapauksessa jomman kumman tavan suhtautua asioihin, kannattaa valita viisaasti.

Ilahduttavaa viikonloppua!
Huuliharpun ihmeellinen maailma



perjantai 7. helmikuuta 2014

Kovuutta vai vahvuutta

Heikkous ja herkkyyss ovat kaksi eri asiaa, samoin kuin vahvuus ja kovuus ovat kaksi eri asiaa. On eri asia olla vahva kuin olla kova. On myös eri asia olla herkkä kuin olla heikko.

Herkästä voi tulla kova ja kovasta voi sulaa vahvaksi. Vahva näyttää herkkyytensä avoimesti ja tuntee kaikki tunteet. Kova sulkee kuoreensa surun jo monta muuta tunnetta ja luulee olevansa vahva. Täysin sallittua on tehdä niinkuin haluaa. Henkistä laiskuutta on olla tutkimatta sitä mitä itse on.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Koti - mikä?

Koti on rakas paikka jossa on turvallista ja lämmintä, rauhaisaa ja vapaata ja valoisaa. Sellainen minusta kuullostaa kodilta.

Ihmisen henki ja mieli asuu kehokodissaan eli kehossa. Siinä lihan ja luun, ihon ja veren sekä muiden kudosten  muodostamassa monimutkaisessa kauniissa muodostelmassa. Miten sinä kohtelet kehokotiasi?

Ihminen kehoineen nimittää yleensä kodikseen jotain paikkaa ulkopuolellaan. Toiset sitä missä osoite on, toiset sitä missä sydän on ja toiset sitä missä molemmat on. Millainen sinun kotisi on? Miten huolehdit kodistasi? Miltä kotisi näyttää? Miten kuvailisit sitä adjektivein?

Koti taas sijaitsee jossain päin maapalloa, kotimaassa. Ehkä siellä missä ihminen on syntynytkin. Miten sinä kohtelet kotimaatasi? Mitä sen luonto ja maa jalkojesi alla merkitsee?

Kotimaa kuuluu maapalloon. Se on osa Äiti Maata meidän, kotiplaneettaamme. Miten sinä kohtelet Äiti Maata?

Se miten kehokodistamme alkaen kohtelemme kotiamme kuvastaa sitä mitä sisällämme tapahtuu. Millaisia tunteita kohdistamme kotiimme? Tämän äärelle kannattaa pysähtyä ja pohtia hetki.

Pyyteetötä rakkautta valonsäteinä jokaisen sydämmeen! <3

Jakakaa sitä mitä osaksenne haluatte. :)