Tätä on vaikea uskoa todeksi

On pitkäperjantainilta ja istun tupakeittiömme tummanpuhuvan, jollain tavalla keskiaikaa henkivän pöydän ääressä. Kynttilä luo tunnelmaa ja pöydän ympärillä istuu minun lisäksi neljä rauhaisaa ystävää. Puheensorina on lempeää ja iloisen kevyttä. Kermaa, mämmiä ja maailman parasta kahvia (lue Rombouts&Malongo). Istun ja aistin, maistan, haistan, kuulen ja näen sekä tunnen. Tunnen.

Syklisesti elämässäni on virrannut mukana haavekuvat boheemista taiteilija elämästä ja olen sydämmessäni tiennyt sen olevan osa kokonaista ja tervettä sekä ennen kaikkea tervehdyttävää elämää; puhdasta ruokaa, myrkytöntä ja luonnonmukaista elämää kehoa ja sydäntä kuunnellen ja kunnioittaen ihmisten kanssa jotka tahtovat samaa; kasvaa ja kehittyä ihmisinä, tulla niiksi ihmisiksi joiksi meidät on luotu ja rakentaa sydämmestään niitä visioita ja unelmia todeksi jotka syvältä sisältä kumpuavat.

Joitakin vuosia sitten päähäni muodostui visio kommuunista. Nyt jotakuinkin kolme vuotta myöhemmin istun tässä kotikommuunin pöydän ääressä, talossa jossa asuu nyt minun lisäksi kolme saman ideologian jakaavaa ihanaa naista.

Aistin ja näen kuinka unelmastani on tullut täyttä totta ja enemmän kuin koskaan osasin toivoa.

Tätä on vaikea ymmärtää todeksi, mutta sitä tämä on; täyttä totta.

Kiitollisena voin vain todeta: ilo on jakaa.

KotiKommuuni Kivikkolan elämästä lisää täältä: http://antistressikeskus.blogspot.fi/